Tiedote

Tiedote  11.1.2010  

Suomen Somalia-verkoston toiminta kehittyy vuonna 2010  

Suomen Somalia-verkosto on toiminut vuodesta 2004 kehitysyhteistyötä Somaliassa tekevien kansalaisjärjestöjen yhteydenpidon ja kehityksen välineenä. Verkosto rekisteröityi toukokuussa 2009 yhdistykseksi ja sillä on tällä hetkellä 23 jäsenjärjestöä. Toimintamme kehittyy vuonna 2010 ja toimintaamme koordinoimaan palkataan helmikuussa aloittava toiminnanjohtaja, joka toimii johtoryhmän alaisuudessa. Työn tukena toimii kolme tiimiä: koulutustiimi, tiedotustiimi ja hallintotiimi. Vuoden alun kunniaksi olemme julkaisseet uudet internet-sivumme (http://www.somaliaverkosto.net/), jonne myös jatkossa kokoamme ajankohtaisia uutisia Somalian tilanteesta sekä muita toimintakenttäämme koskevista asioista. Kehitämme tiedotusta sekä jäsenjärjestöillemme, sekä verkostosta ulospäin. Tänä vuonna pyrimme edelleen kehittämään Somaliassa toteutettavien suomalaisten kansalaisjärjestöhankkeiden vaikuttavutta ja ammatillisuutta.   

Verkoston tärkeimmät toimintamuodot ovat jäsenistölle tarjottavat koulutukset (kehitysyhteistyön hanketoiminta, järjestötoiminta), seminaarit ja hankeneuvonta.

Uudet järjestöt ovat tervetulleita hakemaan toimintamme jäseniksi. Yhdistyksemme on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.  

Lisätietoja: Abdirizak Hassan Mohamed p. 050 408 8022 email. abdirizak.moh@gmail.com